maanantai 27. joulukuuta 2010

Teollisuuskaupungin rauniot

Hylätyissä taloissa ja vanhojen talojen raunioissa on jotain todella kiinnostavaa. Niissä mielikuvitus lähtee helposti lentoon, ja kysymyksiä herää: Kuka täällä on asunut? Miksi talo on hylätty?

Toistaiseksi olen julkaissut blogissa vain omia kuviani, mutta tämä oli sen verran kiinnostava aihe, että tässä kaikille hylätyistä taloista kiinnostuneille infoa:

Ranskalaiset Yves Marchand ja Romain Meffre ovat valokuvanneet keskilännen Pariisiksi kutsuttua Detroitia, ja siellä olevia tyhjilleen jääneitä taloja, tehdasrakennuksia, hotelleja, teattereita yms. Detroitin kukoistuskausi sai alkunsa, kun Henry Ford perusti 1800-luvun lopulla autotehtaansa kaupunkiin. Kaupunki vaurastui nopeasti ja 50-luvun alussa se oli jo USA:n neljänneksi suurin kaupunki. 50-luvun aikana autotehtaat siirrettiin laitakaupungille, ja keskiluokkainen työväestö alkoi muuttaa keskustasta lähiöihin. Pian kokonaiset kaupunginosat tyhjenivät, ja vanhenevat rakennukset jätettiin rapistumaan. Marchand ja Meffre ovat kuvanneet teollisuuskaupungin raunioita vuodesta 2005 lähtien.
http://www.marchandmeffre.com/index.html



Huone 1504, Lee Plaza Hotel, photo: Yves Marchand & Romain Meffre

tiistai 14. joulukuuta 2010

Kylmyys hidastaa kelloa




































Monesti aika tuntuu matelevan, kun on kylmä. Sitä haluaisi vaan äkkiä jonnekin lämpimään... sisälle, bussiin tai mihin vaan, kunhan ei enää tarvitsisi palella. Näitä asioita pyörittelin mielessäni Aika-tehtävään liittyen. Tässä muutama kuva kylmyydessa värjöttelevistä ihmisistä, jotka toivovat, että aika kuluisi nopeasti. Malleina Laura ja Matti.

Alkuviikosta kärvistelimme myös jäätävän vaikeassa teoriakokeessa, joka käsitteli mm. valokuvauksen historiaa. Eipä mennyt taiteilijanimet ihan kohdalleen: André Friedmannin taiteilijanimi ei olekaan Brassaï vaan Robert Capa.

torstai 2. joulukuuta 2010

Katti kollaasissa

































Saimme tehtäväksi pohtia, miten aika näkyy kuvassa. Brittiläisen valokuvaajan ja taiteilijan David Hockeyn töistä inspiroituneena halusin kokeilla valokuvakollaasia, jolla voisi kuvata ajan kulkua. Yläpuolella näkyy ensimmäisen kokeilun tulos Katin vessassa.

Kävin myös ensimmäistä kertaa Tukholman valokuvataiteen museossa, jossa oli mm. Pieter ten Hoopenin näyttely Stockholm. Hoopen on tutkinut eristyneisyyden ja yksinäisyyden tunnetta urbaanissa ympäristössa, ja valokuvannut ympäri Tukholmaa. Osassa kuvista itselleni tulee tunne pysähtyneestä ajasta.

Lisätietoa David Hockneystä Artsy-sivustolla / More information about David Hockney on Artsy

tiistai 23. marraskuuta 2010

Actor´s portrait





















Actor´s portrait -tehtävässä oli tarkoituksena tehdä klassinen mustavalkoinen muotokuva jonkun vanhan kuvan pohjalta. Valitsin malliksi kuvan Marlene Dietrichistä, joka on peräisin vuonna 1932 valmistuneesta elokuvasta Shanghai Express. Mallina on maaginen Eini.

sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Lumen huumaa







 
Lumi on jollain tapaa yhtä huumaava elementti kuin tuli, valo, vesi tai usva. Lumen valokuvaaminen ei ole ihan helpoimmasta päästä, koska monesti kamera ei laske valon määrää oikein. Lumiharjoituksissa mallina oli ihana Heidi.

Viikonloppuna häikäistyin lumen lisäksi yhden ihmisen persoonasta: Henkilö oli valokuvaaja Ansel Adams. Olen nähnyt Adamsin kuvia aikaisemminkin, mutta ensimmäistä kertaa pääsin näkemään vilauksen hänen peroonastaan. Adams oli epätavallinen henkilö jo lapsesta asti, joka pursui energiaa ja lahjakkuutta. Hän oli myös taitava pianisti, ja suunnitteli pitkään konserttipianistin uraa.