Narrative: Magical books

Artist books, notebooks, booklets, flip books, poetry books etc... We had an inspiring lecture on Thursday, our tutors introduced us to different kinds of artist books. Maybe the most important one was French poet Stéphane Mallarmé´s Un Coup de Dés. It has been suggested that his book is one of the first books that uses the idea of hypertext, in other words his book allows non-linear readings of the text. He uses careful placement of the words on the page and purposeful use of blank space.

Here are some examples of those beautiful books we saw on the lecture. I took these images with my camera phone, so I apologise the bad quality. (I desperately need a new phone)

Books by Emmanuelle Waeckerle, Richard Nash and David Rule. 


Taidekirjoja, muistikirjoja, kirjasia, runokirjoja jne... Meillä oli tosi inspiroiva luento viime torstaina, kun tutorimme esittelivät meillä erityyppisiä taidekirjoja. Ehkä merkittävin niistä oli Stéphane Mallarmé´n Un Coup de Dés. On väitetty, että Mallarmén kirja olisi ensimmäisiä kirjoja, joka hyödyntää hypertekstiä eli kirjaa ei tarvitse lukea sivu kerrallaan, vaan jokainen voi lukea kirjaa haluamassaan järjestyksessä. Kirjassa tekstin sijoitteluun ja tyhjän tilan käyttöön on kiinnitetty erityistä huomiota. 

Yllä on muutamia esimerkkejä niistä kauniista taidekirjoista, joita saimme hypistellä. Otin kuvat kännykällä, joten pahoittelen niiden huonoa laatua (ostoslistalla on uusi puhelin).

Narrative: Heads Will Roll

I find Clare Strand´s photographs very interesting and recently my tutor Natasha introduced me to her films. Her films are short, black & white films which are also a bit quirky. Series is called the Conjurations. She plays with illusions and you could say less is more, because they are simple but yet quite mesmerizing. They have references to traditional magic tricks, but are still very unique.


 
Head Turner from the Conjurations series from Clare Strand


Clare Strandin valokuvat ovat mielestäni tosi kiinnostavia, ja äskettäin tutorini Natasha kehoitti tutustumaan myös hänen videoihinsa. Kokoelman nimi on the Conjurations. Hänen elokuvansa ovat lyhyitä, mustavalkoisia, aavistuksen vinksahtaneita pätkiä, joissa hän leikkii illuusioilla. Näistä elokuvista voisi sanoa, että vähemmän on enemmän, koska elokuvat ovat lyhyitä, mutta jollain tapaa aika lumoavia. Niissä näkee perinteisten taikatemppujen vaikutuksen, mutta silmänkääntötemppu on tehty uudella, freesillä tavalla. 

Narrative: Juggling turns into magic

I was talking to my friend the other day and we were thinking, what is actually magical. I think my friend came to a good conclusion about magic: when there´s an illusion, it´s magic. Cards are not magical, but you can do magic tricks with them. Or bunnies, they're just furry animals, which like to eat grass. But some magicians can make them jump out of a top hat.

Juggling is not necessarily magical, but you can´t turn it to a magic trick. Here´s one of my first stop motion films, and the brilliant juggler is John.

Juttelin yhden kaverini kanssa siitä, mikä on oikeastaan taikaa. Kaverini tiivisti mielestäni asian aika hyvin: se on illuusio, silmänkääntötemppu, eli tapahtuu jotakin, jota ei oikein voi selittää. Korttipakka ei yksistään ole kovin maaginen asia, mutta sillä voi tehdä taikatemppuja. Tai kanit, nuo karvaiset, heinää syövät lemmikit. Ei normaalisti kovin taianomaisia... Mutta jotkut taikurit saavat kanit hyppäämään silinterihatusta.

Jongleeraus ei sekään ole tavallisesti kovin taianomaista, mutta senkin voi muuttaa taikatempuksi. Tässä on yksi ensimmäisistä stop motion -animaatioistani, jonglööri on nimeltään John. 

Narrative: Testing teleportation

Have you ever experienced anything magical? I think I have... But I guess everyone has their own opinion about what is magical. I think that quite small things can be magical, like when your friend is saying the same thing that you were just thinking at the same time.

My Narrative project is called 'Everyday Magic'. It´s all about finding magic in small everyday moments. My idea is that if you look closer you can find something magical even if you thought that there´s nothing. Like once when I found these tiny, square shaped pieces of ice on the branches of a tree. Those were magical!

This is my first video and it´s about teleportation. The model - or should I say actor - was Peter the magnificent.

Oletko joskus kokenut jotain taianomaista? Omasta mielestäni minä olen... mutta jokaisella on varmasti oma käsityksensä siitä, mikä on maagista. Minusta pienetkin asiat voivat olla taianomaisia. Esimerkiksi sellainen tilanne, kun ystäväsi sanoo jotakin, jota itsekin ajattelet samalla hetkellä. 

Narrative-projektini on työnimeltään 'Everyday magic'. Se kertoo siitä, miten pienistä arkisista asioista voi löytää taikaa. Ideani on, että kun katsot tarkasti, saatat löytää jotakin taianomaista, vaikka et ajatellutkaan sellaista löytäväsi. Niin kuin kerran, kun löysin puun oksilta pieniä, ohuita, neliönmallisia jäähileitä. Niissä oli taikaa!

Ensimmäisen videoni aihe on teleportaatio ja mallina - tai näyttelijänä - toimi Peter.  

Narrative: Exhibition tips – Näyttelyvinkkejä

Oh, London! I just can´t get enough of London. Still I´m not sure, if I could live there. It´s so busy. But I´d like to try, maybe for a couple of months.

Yesterday we went to see three exhibitions at Photographer´s Gallery: Andy Warhol, David Lynch and William S. Burroughs exhibitions. They all are / were enthusiastic photographers. Warhol carried his camera with him most of the time, often he took at least 36 images a day. Warhol captured everyday details like street views. Lynch on the other hand was interested in industry, man-made things. I was expecting more cinematic images from him, colors, dramatic poses etc. William S. Burroughs´ images were probably the most interesting body of work from my point of view. I loved the roughness of his collages. And the best part of the exhibition was his quotes, the way he talked about photography. He was a writer, so he certainly had a way with words.

We also saw Taylor Wessing Photographic Portrait Prize exhibition at the National Portrait Gallery. My favourite there was the image from Erik Almås called Holy Mother. First of all the light in that image is soft as moonlight. I love that. And her headdress looks like a tutu. Really simple idea but looks striking. It makes her look like she´s a mysterious woman from the past. And her expression, I almost want to ask, what has happened to her. Perfect combination, I think.

Photo: Erik Almås, Holy Mother
(http://oneeyeland.com/image.php?imgid=38926)


Oi, Lontoo! En vain saa tarpeekseni siitä. Mutta siltikään en ole varma, pystyiskö asumaan siellä. Niin paljon liikennettä ja ihmisiä. Toisaalta olisi kyllä kiva kokeilla, vaikka vain muutaman kuukauden... 

Eilen kävimme Photographer´s Galleryssa, jossa on tällä hetkellä esillä kolme näyttelyä: Andy Warholin, David Lynchin ja William S. Burroughsin. He kaikki ovat tai olivat innokkaita valokuvaajia. Warhol kantoi kameraa jatkuvasti mukanaan, ja yleensä kuvasi vähintään 36 kuvaa päivässä. Warhol kuvasi mielellään arkipäiväisiä asioita, kuten katunäkymiä. David Lynch sen sijaan kuvaa mielellään teollisuusrakennuksia ja muita ihmisten tekemiä kapistuksia. Odotin Lynchin valokuvien muistuttavan enemmän hänen elokuviensa maailmaa, odotin niissä olevan väriä ja dramatiikkaa. Näistä kolmesta tykkäsin eniten Burroughsin karuista kollaaseista. Ja parasta kaikessa olivat hänen kommenttinsa valokuvauksesta. Eipä se ole toisaalta ihme, hänhän oli kirjailija, joten hän tiesi miten sanansa asettaa. 

Kävimme myös National Portrait Galleryssa, jossa oli esillä Taylor Wessing Portrait Prize 2013 kilpailutyöt. Oma suosikkini oli Erik Almasin kuva Holy Mother. Ensinäkin kuvan valaistus on yhtä pehmeä kuin kuun valo, tykkään siitä kovasti. Mallin päässä oleva 'kruunu' näyttää ihan balettitanssijan tutulta. Jos se on se, niin miten yksinkertaisella idealla voikaan saada hätkähdyttävän tuloksen. Se saa mallin näyttämään kuin hän olisi salaperäinen nainen jostain parin sadan vuoden takaa. Hänen ilmeensä on myös pysäyttävä, tekisi mieli kysyä, että mitä hänelle on oikein tapahtunut. Näistä kaikista elementeistä muodostuu täydellinen potretti.